top of page
Hummala logo valkoinen.png

PALVELUT

Hummala Wellnessin tavoitteena on tarjota korkealaatuisia kuntoutuspalveluita ravi- ja ratsuhevosille.

Olemme luoneet helposti lähestyttäviä, räätälöityjä palvelukokonaisuuksia jotka soveltuvat sekä ammattilaisille että harrastelijoille. Majoitamme sekä kerta-asiakkaita että pitkäaikaishoitoa vaativia hevosia. 

Hoidon suunnittelussa otamme huomioon hevosen nykykunnon, harrastus- ja kilpailutavoitteet sekä mahdolliset vammat ja loukkaantumiset. Siksi palvelumme sopivat niin terveille kuin vammasta kuntoutuville hevosille ja poneille. Konsultoimme tarvittaessa asiakkaan valitsemaa eläinlääkäriä hoitojen suunnittelussa. 

Hevosten hyvinvointi on meille kaikki kaikessa - siksi etenemme kuntoutuksessa aina hevosen ehdoilla.

IMG_8344.jpg

VESIKÄVELY

Vesikävely sopii harjoitusten monipuolistamiseen, urheiluhevosten treenin tueksi sekä erityisesti vammojen kuntoutukseen. Vesi on äärimmäisen tehokas elementti sillä veden kannattelevuus keventää hevosen painoa ja jalkoihin kohdistuvaa rasitusta. Veden korkeutta säätämällä vastusta pystyy kasvattamaan tai keventämään. Lisäksi vesikävely vahvistaa tiettyjä lihasryhmiä täysin eri tavalla kuin muut treenimuodot (esim. kintereen koukistajat, takapolven ojentajat, lavan nostajat ja etupolven nostajat). Vesikävely toimii myös tehokkaana palauttavana treeninä kovan suorituksen jälkeen.
 

Hevonen laitetaan matolle aina puhtain jaloin. Kävelyohjelmat suunnitellaan hevoskohtaisesti kunkin hevosen yksilöllisen tarpeen mukaan. Esimerkiksi jalkavammasta paranevaa hevosta kuntoutetaan pikkuhiljaa. Aluksi hevonen liikkuu jalkojen alla pyörivällä vesimatolla 15–20 minuutin ajan, kun taas täysi treeni matolla voi kestää 40 minuuttia. Vesimaton vauhtia voidaan säädellä neljän ja 8,6 kilometrin tuntinopeuden välillä, mikä mahdollistaa kävelymaton käyttämisen erilaisiin tarpeisiin aina tehotreenistä varovaiseen kuntoutukseen. Kävelymaton koneistossa on tehokas hiekansuodatuslaite, jonka lisäksi vesi vaihdetaan säännöllisesti ja laite puhdistetaan kemiallisesti.

 

Olemme valinneet kuntoutuskeskukseemme Suomessa kehitetyn ja valmistetun huippulaadukkaan Lepikon vesikävelymaton.

KUNTOUTUSJAKSO

Kuukauden kuntotusjakso Hummalassa tarjoaa kokonaisvaltaisen ja kattavan ratkaisun asiakkaalle. Jakso voidaan suunnitella terveelle hevoselle kuntoa kohottavana kokonaisuutena tai loukkaantuneelle hevoselle turvallisena ja vahvistavana

kuntoutuksena. Kehittävä kuntoutusjakso tukee pitkän tähtäimen tavoitteita ja vie hevosta kohti parempia suorituksia.

Jaksoon kuuluu vesikävely 4-5 kertaa viikossa, kokopäivä tarhaus, huippukylmähoidot, laserhoidot, solarium, Woolpad-kääreet, laadukkaat rehut ja heinä. Mahdollisista eläinlääkärikuluista ja kengityskuluista laskutetaan erikseen. 

Kuntoutusjakson tavoite on hyvinvoiva hevonen - siksi räätälöimme paketin hevosen tarpeiden, toiveittesi ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan!

KUUKAUDEN KUNTOUTUSJAKSO

IMG_8513.jpg

€ 1350 / kk

HUIPPUKYLMÄ

Huippukylmähoito on ainutlaatuinen, luonnonmukainen ja lääkkeetön menetelmä hevosten vammojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Hoitomuoto soveltuu myös käytettäväksi kilpakauden aikana. Tehokas hermostollinen vaikutus tekee hoidosta selkeästi tehokkaamman kuin perinteiset menetelmät, jotka perustuvat kylmään veteen, jäähän tai ilman puhaltamiseen. Huippukylmä sopii esimerkiksi jännevammojen ja -tulehdusten, niveltulehdusten ja -venähdysten, turvotusten ja lihaksiston hoitoon. Huippukylmähoito on kivuton ja mielyttävä hoitomuoto erityisesti akuutteihin ja kroonisiin vaivoihin. 

 

Neuro Cryo Stimulation (NCS) -huippukylmähoidolla vaikutetaan hoitoalueeseen suoraan hermoston kautta. 50 barin paineella tuleva -78° C asteinen hiilidioksidikidesuihku jäädyttää hoidettavan alueen nopeasti. Alueen nopea viilennys vaikuttaa suoraan ihon pintakerroksessa oleviin hermoreseptoreihin käynnistäen luontaiset hoitomekanismit. Yhden alueen hoito kestää muutaman minuutin. Laitteen lämpökameran avulla voidaan monitoroida hoidon tehoa reaaliajassa. 

 

Cryonic on valmistanut huippukylmälaitteita ihmisille ja eläimille yli 20 vuoden ajan. 

IMG_7969.jpg
IMG_8411.jpg

SOLARIUM

Solarium on hevoselle miellyttävä hoitomuoto, jonka aikana lämpöenergia siirtyy ihon kautta lihakseen. Lämpölamppuja voi käyttää yksinään esimerkiksi harjauksen yhteydessä tai esimerkiksi vesikävelyn jälkeen. Lämpö lisää verenkiertoa erityisesti selän ja kaulan alueella, parantaen lihasten joustavuutta. Verenkierron vilkastuminen nopeuttaa verensokerin imeytymistä lihaksiin ja nopeuttaa kuona-aineiden poistumista. Säännöllinen solariumin käyttö auttaa ennaltaehkäisemään ja parantamaan erilaisia vammoja. 

 

Löydät Hummalasta laadukkaan Illi's Tallikalusteen hevossolariumin, joka on rakennettu korkeimpien vaatimusten mukaisesti. 

LASER

Matalatehoinen eli lääketieteellinen laser hoitaa ja edesauttaa erilaisten vammojen ja kudosvaurioiden paranemista. Valo kohdistetaan hoidettavaan alueeseen laittamalla laite ihoa vasten. Näkymätön laservalo auttaa esimerkiksi nivel-, lihas- ja jänneongelmissa sekä edesauttaa tapaturmakipua ja reumaattista särkyä. Yksinkertainen hoitomuoto on yleensä kivuton ja kestää muutamista minuuteista puoleen tuntiin. Jos epämukavuutta esiintyy, voidaan laserin tehoa säätää tai siirtää laitetta hieman kauemmaksi hoidettavasta alueesta. Laserhoitoa on hyvä antaa jaksoissa esimerkiksi 2-8 hoitoa 2-3 viikon aikana. Hoito määritellään aina hevoskohtaisesti. 

 

Laserin vaikutus näkyy 24h sisällä. Hoito voi tarjota tilapäistä tai pysyvää kivunlievitystä. Laseria on käytetty 1960 -luvulta lähtien, ja tutkimukset osoittavat hoitomuodon lieventävän kipua, tulehdusta ja turvotusta sekä nopeuttavan paranemista. Hoitoon ei sisälly erityisiä riskejä ja sitä voidaan antaa myös kantaville tammoile. Käytämme Hummalassa Horsewellin Irradia laserlaitetta.  

IMG_8423.jpg
woolpad on leg.JPG

WOOLPAD

Lampaanvillapatjat ovat luonnonmukainen hoitokeino jalkojen iho-ongelmiin, riviin, turvoitukseen ja vammojen ennaltaehkäisyyn. Woolpadejä voidaan käyttää yön yli tai heti suorituksen jälkeen. Hengittävät patjat pitävät jalat kuivana käytön ajan. Voit valita Woolpadit lisäpalveluna jokaiseen hoitopakettiin!

 

Pesemättömän villan salaisuus on hoitavia terveysvaikutuksia sisältävä lanoliini öljy. Woolpadit ovat 100% luonnollisia, biohajoavia ja kestävästi tuotettuja Suomalaisia lampaanvillapatjoja. 

HINNASTO

Kaikki hoidot Hummala Wellnessin tiloissa Forssassa. Sis. ALV 24%.

Uudet hinnat astuvat voimaan 01.05.2021.

KUUKAUDEN KUNTOUTUSJAKSO HUMMALASSA

€ 1350

Vesikävely 5x viikossa, huippukylmähoidot, laserhoidot, Woolpad kääreet, tarhaus, laadukkaat rehut ja heinän. Mahdolliset eläinlääkärikulut ja kengityskulut laskutetaan erikseen omistajalta.

VESIMATTO + SOLARIUM

10x KORTTI VESIMATTO + SOLARIUM

CRYONIC -HUIPPUKYLMÄHOITO

€ 45 / kerta

€ 400

€ 40 / hoitoalue

Yksi alue (esim. molemmat kintereet tai molemmat etupolvet)

10x KORTTI CRYONIC -HUIPPUKYLMÄHOITO

CRYONIC -HUIPPUKYLMÄHOITO KOTITALLILLA

Hoitoa on mahdollista tehdä myös omalla tallilla. Min. 4 hevosta/talli.

LASER

€ 360

€ 45 / hoitoalue
+ km korvaukset

€ 40 / hoitoalue

Yksi alue (esim. ristiselkä)

10x KORTTI LASER

LASER KOTITALLILLA

Hoitoa on mahdollista tehdä myös omalla tallilla. Min. 4 hevosta/talli.

WOOLPADIT

LYHYTAIKAISMAJOITUS

€ 360

€ 50 / hoitoalue

+ km korvaukset

€ 36 / pari

€ 25 / hevonen / yö

Sisältää karsinan ja kuivikkeet

SÄHKÖPAIKKA

€ 20 / yö

HINNASTO
bottom of page